Muutaman päivän blogitauko on tehnyt ihan hyvää mun aivokopalle ja nyt onkin taas paljon postausideoita, joita toteuttaa! Iltaisin jos saan valita läppärin ja Miikan kanssa vietetyn yhteisen ajan väliltä, vaakakuppi on kallistunut aika useasti yhteiseen aikaan, sillä kohta sekin on entistä enemmän kiven alla.
Tänään käynnistyi jo 34. raskausviikko eli viikkoja on nyt 33+0. Tuntuu hurjalta ajatella, että laskettuun aikaan on enää seitsemän viikkoa ja pisimmilläänkin tätä odotusta on jäljellä yhdeksän viikkoa. Se ei ole enää paljoa verrattuna siihen, paljonko raskautta on nyt jo takana. Toisaalta, nämä viimeiset viikot tuntuu varmasti yhtä pitkiltä, kun jo taakse jätetyt reilut kolmekymmentä viikkoa. Odottavan aika on pitkä, niin sanotaan ja varmasti joudun sen itsekin toteamaan vielä useaan otteeseen. Mua ei ole luotu kärsivälliseksi, ainakaan mitä raskaana olemiseen tulee. Laskettuun aikaan on 49 päivää, raskautta on takana jo huikeat 231 päivää. Kohta se on ohi!
Mun olo on edelleenkin suhteellisen hyvä, ottaen huomioon pyöristyneen olemukseni ja tuhannet vaivat, jotka mulla oli jo ennen raskauttakin. Tietysti on hetkiä, jolloin kaikki paikat tuntuu hajoavan totaalisesti ja en jaksais olla hetkeäkään enää raskaana, mutta onneksi on myös hyviä hetkiä, jolloin mahan olemassa olosta muistuttaa vain jumppaileva masutyyppi ja pyöristynyt peilikuva. Viime yö ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, muistan vain istuneeni yön aikana lukemattomia kertoja sängyllä ja toivoneeni, että järkyttävä polte kurkussa häviäisi mahdollisimman pian. Renniet majailivat koko yön käden ulottuvilla, tyynyn vieressä ja niitä kuluikin jokunen. Puolet yöstä nukuin räsynuken tavoin retkottaen, kahden tyynyn varassa. Tuskin tarvitsee tänä iltana paljoa nukkumattia houkutella, sillä risaisen yön ja puoli viiden aikaan tapahtuneen heräämisen takia joku saattaa olla tänä iltana jo aika valmista kauraa sänkyyn, kunhan lapsen saa unten maille. Huonosta yöstä kertoo myös normaaliakin kipeämpi niska, joka jumiutuessaan on aiheuttanut myös mukavan tykytyksen pääkoppaan. No, onneksi närästyksen pilaamia öitä ei ole ollut vielä kovinkaan montaa ja toivottavasti niitä ei hirveän montaa tulisikaan. Selkä kipuilee, aivan niin kuin lähes koko raskauden ajan. Viimeisimpinä viikkoina kipu on toisinaan pahentunut, mutta kyllä senkin kanssa vielä pärjää, kunhan ei rehki liikaa (hahhah...) ja antaa itselle luvan mennä toisinaan sieltä, mistä aita on matalin. Kun olen kahdestaan Islan kanssa, en voi laskeutua lattialle pahemmin leikkimään (ainakaan selälleni), koska se on ihan varmaa, että iskiaskivut pitävät mut myös siellä lattialla. Lattialle uskaltaudun makoilemaan Islan seuraksi vain, jos Miika on kotona, silloin mulla on ainakin joku joka auttaa ylös :D Iskiaskipu iskee usein myös kävellessä ja meinaa viedä jalat alta, joten olen suosiolla tyytynyt ulkoilemaan lapsen kanssa lähipuistoissa ja keskustaankin menen bussilla. Tottakai se ärsyttää, kun haluaisin liikkua ja kroppa on asiasta eri mieltä, mutta tilanne on nyt vain hyväksyttävä. Kyllä mä ehdin vielä tekemään monen monta pitkää vaunulenkkiä raskauden jälkeenkin :)
Jotta koko postaus ei valittamiseksi menisi, niin toki raskaudessa on myös hyvät puolensa. Vaikka käyttökelpoiset vaatteet kaapissa ovat kutistuneet kymmenesosaan aiemmasta, voin pukea huoletta päälle tiukimmat (joskin venyvät) paidat huolehtimatta vatsamakkaroista ;) Myös kasvava maha aiheuttaa ihailua peilin edessä, joskin raskausarvet ovat alkaneet muutaman viimeisen viikon aikana valloittamaan entistä enemmän alaa mahastani ja kohta muistutan erehdyttävästi tiikeriä! No, ehkä mun ei kahden lapsen saannin jälkeen tarvitsekaan muistuttaa sitä teinityttöä, jonka maha oli täysin arveton ja joka kriiseili olemattomista mahamakkaroistaan. Pikkujäbä jumppailee mahassa varsin ahkerasti, edelleenkin painottaen aktiivisimmat hetket aikaiseen aamuun ja myöhäiseen iltaan. Myös päivän aikana muistutellaan olemassa olosta survaisemalla koivet kylkiluiden alle. Pikkuveikka on köllinyt jo useamman viikon raivotarjonnassa ja toivon mukaan se ei sieltä enää käänny, niin ei tarvitse turhia stressailla.
Tulipas pitkä teksti, huomaa että halu kirjoittaa on poltellut jo muutaman päivän sormenpäitä! Täällä voidaan siis olosuhteisiin nähden hyvin ja paksusti, katsellaan minkälaiset fiilikset on ensi viikolla :)
