Oikeassa reunassa oleva kuva viestittänee sen, että rauhoittavat oli aika tujua kamaa :D
Eilinen päivä ei mennyt ihan niin kuin piti, vaikken joutunutkaan aprillipilan kohteeksi. Miikalla oli vapaapäivä, joten oli mun vuoro nukkua pitkään ja päivän suunnitelmiin kuului kaupassa käyntiä, ulkoilua lasten kanssa ja mummilassa vierailua. Suunnitelmat muuttuivat siinä vaiheessa, kun heräsin korvia raapivaan huutoon ja hätäännyin heti, mitä on sattunut. Pomppasin sängystä ylös ja ryntäsin katsomaan, mitä on tapahtunut. Miika oli Milon kanssa kylppärissä, poika makasi sylissä ja Miika huuhteli jäbän silmiä. Sillä aikaa, kun mä olin nukkunut ja Miika oli käynyt vain pikaisesti vessassa, oli Isla kaivanut kaappien kätköistä Fairy-pullon ja roiskinut tiskiainetta suoraan Milon silmiin. Pullosta oli hävinnyt varmaan desi tiskiainetta ja suurin osa oli Milon naamassa ja hiuksissa, joten soitin kiireen vilkkaan hätäkeskukseen. Saatiin ohjeeksi huuhdella silmiä ambulanssin tuloon asti ja onneksi Miika oli tajunnut aloittaa huuhtelun samoin tein, joten silmiä ehdittiin huuhtelemaan varmaan vartin verran, kunnes lähdettiin Milon kanssa ambulanssikyydillä sairaalaan. Ambulanssin kyytiin päädyttiin myös sen takia, koska ei ollut varmuutta, onko Milon mahaan päätynyt tiskiainetta ja jos on, niin minkä verran.
Mä en ole ikinä ollut ambulanssin kyydissä, eikä kumpaakaan lapsista ole jouduttu käyttämään päivystyksessä, joten kokemus oli uusi (joskaan ei mieluinen). Milo lopetti huudon ambulanssissa ja ilmeisesti itku oli verottanut voimia sen verran, että poika ehti sammumaan muutamaksi minuutiksi syliini, kunnes tultiin sairaalan pihaan. Vajaan kymmenen minuutin odottelun jälkeen päästiin lääkärin luokse ja vasempaan silmään laitettiin väriainetta, jonka avulla sarveiskalvon mahdollisia vaurioita päästiin katsomaan tarkemmin. Sarveisakalvo näytti ihan hyvältä, joten lääkäri soitti toiselle lääkärille kysyäkseen ohjeita, miten tästä eteenpäin. Pian oltiinkin kolmen hoitajan kanssa menossa osastolle huoneeseen, jossa silmää oli tarkoitus huuhdella vielä ainakin vartin ajan keittosuolaliuoksella. Milo ehti tässä välissä torkkua parit muutaman minuutin unet, sillä poika oli tosi väsynyt kaikesta äksönistä. Siinä vaiheessa, kun silmää alettiin huuhtelemaan, Milo oli paniikissa, koska esilääke ei ollut vielä alkanut vaikuttamaan ja totta kai noin outo tilanne saa hätääntymään. Sitten, kun rauhoittavat alkoi vaikuttamaan, oli meillä varsin säyseä potilas, joka ei välittänyt siitäkään, että letkusta tuli silmään koko ajan keittosuolaliuosta. Huuhtelu saatiin tehtyä ja jäätiin päivystykseen vielä tarkkailuun, koska Milo oli holtiton rauhoittavien takia ja ei jaksanut itse kannatella edes päätään. Miika ja Isla tuli sairaalaan yhden maissa, eikä kumpikaan lapsista ollut nukkunut vielä päikkäreitä. Milo söi ruuan ja odoteltiin vielä puoli tuntia, että päästiin lähtemään kotiin. Ennen kotiutumista Milo oli jo niin väsynyt aamupäivän tapahtumista, että sammui Miikan syliin, eikä herännyt edes turvaistuimeen laitettaessa. Islakin torkahti hetkeksi kotimatkalla, mutta onneksi kumpikin lapsista jatkoi päikkäreitä vielä kotona.
Milo nukkui iltapäivän ja alkuillan aikana monen monta tuntia, eikä suostunut millään avaamaan silmiään. Syli oli ainoa kelvollinen paikka ja koko alkuilta kului poikaa kantaessa - sylissä joko nukuttiin tai itkettiin säälittävän kuuloisesti silmät kiinni. Ruokailukin hoitui silmät kiinni, sillä ilmeisesti silmiä kirveli vielä sen verran, ettei Milo halunnut niitä aukaista. Kun lähdin ruokakauppaan kuuden maita, niin hetken päästä Miika soitti, että nyt Milo suostui olemaan jo lattialla ja hymykin oli herkässä. Kotiin tullessa vastassa oli iloinen (joskin vähän silmäpuoli) poika, joka touhusi ja keksi kolttosia entiseen malliin.
Tästä kerrasta selvittiin säikähdyksellä ja nyt kaikki pesuaineet on laitettu säilöön niin ylös, ettei niihin lapset yllä millään keinoilla. Tämä säikäytti todellakin, eikä ollut ehkä se paras tapa viettää Miikan vapaapäivää, mutta onneksi mitään vakavempaa ei sattunut. Toivottavasti ei tarvitsisi vierailla ambulanssissa tai sairaalassa ihan lähitulevaisuudessa. Toivon mukaan Milollekaan ei jäänyt mitään sairaalakammoa, vaikka silmää jouduttiinkin ronkkimaan useamman ihmisen voimin. Hoitajat sanoivat, että rauhoittava oli sellaista laatua, että vie myös muistia jonkun verran tuosta tapahtuneesta. Noh, ainakin illalla poika oli oma iloinen itsensä ja kävi nätisti yöunille, hyvä niin <3