Mä hoksasin tuossa juuri, että olen vähän niin kuin unohtanut koko pääsiäisen ja rairuohoakaan ei olla laitettu Islan kanssa kasvamaan, vaikka suunnitelmissa se kyllä on. Onneksi on äidit, jotka ajattelevat kaikkea (minä en tosin kuulu tähän joukkoon, vaikka äiti olenkin) ja eilen mun oma äiti toi meille ärsyttävän pirteän mukin, johon oli laittanut ohraa kasvamaan pupulle. Mä olen ton mukin ostanut joskus ala-asteella ja näemmä siitä ei millään pääse eroon, kun se taas tuli takaisin mulle vuosien jälkeen. Ehkä se pääsee mukien taivaaseen, kunhan pääsiäinen on ohi ja pupu on ruohot tuhonnut. Jos mä olisin oikein noheva ja haluaisin ansaita vähän vuoden mutsi-pisteitä lisää, niin voisin toki päällystää kermaviilipurkin paperilla ja antaa Islan taiteilla siihen, sekä tietysti kylvää ohran siemenet. Kiire taitaa tulla, mutta eiköhän me vielä ehditä! Mä en ole koskaan omistanut pääsiäiskoristeita, eikä niitä tänäkään vuonna ole hankittu. Ehkäpä pitäisi, viimeistään ensi vuonna. Mun mielestä oli hauskaa lapsena etsiä pääsiäismunia, joita äiti oli piilottanut mökillä eri paikkoihin, samanlaisia muistoja haluan meidänkin lapsille, kunhan tuosta vähän kasvavat. Ajattelin lipsua kasvatusperiaatteistani sen verran, että hommaan Islalle yhden suklaamunan, jonka likka saa syödä pääsiäisenä. Isla ei ole syönyt karkkia vielä kertaakaan, eikä tuon ikäisen tarvitsekaan mun mielestä syödä karkkia säännöllisesti, mutta pääsiäinen saa luvan olla erikoistapaus :)
Asiasta toiseen, Milo on alkanut kävelemään muuten jo aika pitkiä matkoja! Muutama viikko takaperin kirjoitin kuukausikatsauksen yhteydessä, että Miloa ei tunnu kävely vielä pahemmin kiinnostavan ja askeleita otetaan vain muutamia silloin tällöin. Kuluneen viikon aikana kävely on parantunut huimasti ja voisinpa jo melkein väittää, että kotona Milo kävelee enemmän, kuin konttaa. Useamman metrin matkat taittuu jo hyvinkin ketterästi, välillä tosin pyllähdetään, mutta se ei tunnu haittaavan. Milo kävelee jo monen monta askelta, saattaa ottaa vähän tukea jostain ja sitten kävely taas jatkuu. Aiemmin Milo ei oo myöskään itse lähtenyt suoraan lattialta kävelemään, vaan aina on tarvittu tuki, jota vasten on voinut seisoa ja sitten siitä on lähdetty eteenpäin. Toissapäivänä Milo taisi ensimmäisen kerran nousta konttausasennosta kyykkyyn, sitten seisomaan ja lähti siitä kävelemään. Tasapaino on vielä vähän hakusessa, mutta hurjasti sekin on kehittynyt ja pieni huojuminen ei tarkoita enää automaattisesti pyllähtämistä! Ulkona jäbä ei vielä suostu kävelemään, kengät tuntuvat vissiin sen verran kummallisilta jaloissa. Käsistä kiinni pitäessä Milo kävelee kyllä pieniä matkoja, mutta useimmiten heittäytyy ihan spagetiksi ja haluaa vain kontata. No, eipä tässä mikään kiire vielä ole. Kävely sisällä on välillä aika hurjan näköistä, kun vauhti vaan kiihtyy kiihtymistään ja toisinaan kävely on melkein jo juoksua. Huh! Vauhtia ja vaaratilanteita, onneksi pahemmilta kolhuilta ollaan vielä säästytty.
P.S. Pakko kertoa pieni loppukevennys. Mehän aloitettiin Milon kanssa pottatreenit tuossa ehkä viikko sitten aktiivisesti, vaikka aiemminkin potalla on käyty toisinaan istumassa. Eilen pottaan saatiin ensimmäiset pissit ja kymmenen sekuntia myöhemmin Milo kippasi potan kanssa nurin ja potan sisältö oli tietysti ympäri vessaa. Noh, nää on näitä äitiyden iloja ja huippuhetkiä ;)