Katsokaa nyt, kuinka meidän pienestä pojasta kasvoi yhdessä hujauksessa iso poika, kun tukka leikattiin! Milon hiuksiin ei olla aiemmin koskettu, sillä pituutta niillä ei ole ihan hirmuisesti ollut, mutta mua on jo jonkin aikaa ärsyttänyt tukka, joka kasvaa korvien päällä ja roikkuu otsalla hassun näköisesti. Olen miettinyt jo tovin jos toisenkin, että hiuksille pitäisi jotain tehdä, mutta aiemmin ei olla saatu oikein ystävän kanssa aikatauluja natsaamaan, joten tukan leikkaaminenkin sitten vähän venähti myöhemmäksi. Mä annoin suosiolla Milon osaavempiin käsiin, en olisi todellakaan itse uskaltanut alkaa saksimaan tuota päätä, pilalle se olisi kuitenkin mennyt :D Hiukset päätettiin ajaa sivuilta koneella, sillä pyörivä pää yhdistettynä saksiin ei ole oikein hyvä kombo. Milo sai tutustua koneeseen rauhassa, laittaa sitä päälle mun kanssa ja käteenkin kokeiltiin, että miltä se tärinä tuntuu. Kaikki oli Milolle ihan ookoo, mutta siinä vaiheessa kun hiuksia alettiin toden teolla ajelemaan, alkoi parkuminen. Onhan se toki ihan ymmärrettävää, kun hiuksia ei olla koskaan leikattu ja sitten yhtäkkiä korvan viereen tuodaan kovaääninen vempele, joka vielä kaiken hyvän lisäksi tärisee päänahkaa vasten. Mä yritin parhaani mukaan toimia sirkuspellenä, tarjota tavaroita viihdykkeeksi ja piirrettyjä puhelimesta, mutta mikään ei kelvannut. Huuto jatkui niin pitkään, kunnes kone pistettiin pois päältä ja alkoi uudestaan heti, kun kone laitettiin takaisin päälle. Noh, toivottavasti ensimmäinen kerta oli se kaikista pelottavin ja ensi kerralla sujuisi jo vähän paremmin :)
Saksilla leikkaaminen oli Milon mielestä ihan siedettävä juttu, onneksi. Pää pyöri vimmatusti puolelta toiselle, kun Milo yritti katsoa, että mitähän siellä selän takana mahtaa tapahtua. Onneksi pienen pojan hiuksien leikkaamisessa ei mene pitkään, jopa vuosikkaalla natiaisella riittää kärsivällisyys ja mikä parasta, poikaa ei tarvinnut huudattaa paria minuuttia pidempään.
Milon hius on kovin vaalea, joten tukka jätettiin päältä reilusti pidemmäksi, jottei lapsrukka näyttäisi vallan kaljulta ja mun mielestä tollainen päältä pidempi malli sopii paljon paremmin, kuin siilitukka. Nyt on isä ja poika aika samiksia, ainakin hiusmallin suhteen :) Peilin edessä Milo katsoi itseään ensin ihan kummissaan, kunnes virne levisi korvasta korvaan ja peilissä olevalle komealle tyypille morjestettiin ihan kummankin käden voimin. Mä tykkään Milon tukasta hurjan paljon ja Islakin ihasteli pikkuveljen uusia hiuksia pitkän tovin, onhan ne kyllä ihan sellaiset ison pojan hiukset!
Minkä ikäisenä teidän lapsilta on ensimmäisen kerran leikattu hiuksia? Miten sujui? :)