Näyttääkö tutulta? Mä olin aivan haltioissani, kun äiti sanoi muutama viikko sitten, että tule tonkimaan parhaimmat päältä, loput lentää roskikseen. En edes tiennyt äitini säilyttäneen mun ja sisaruksien vanhoja leluja, mutta siellähän ne oli, hirmuinen kasa leluja ja vielä suurempi kasa muistoja leikeistä. En edes muistanut, että mulla on tuollaisia leluja ollut, mutta kun sain ne näppeihini, muistui mieleen monen monta leikkihetkeä. Muistin edelleenkin, että mitkä vaatteet kuuluvat millekin Barbille, mistä olen minkäkin lelun saanut ja kuinka epäreilusti Barbien tavaroita jaettiin aina kavereiden kanssa yhdessä leikkiessä - Barbien omistaja sai tietysti parhaimman rekvisiitan leikkeihin.
Legendaarinen View-Master on peruja mun isoveljiltä, joten masiina on oikeasti vanha ja siltä se näyttääkin, mutta pelittää silti vallan mainiosti. Mä sain suurta hupia kokeillessani kiekkoja laitteeseen, sillä huomasin kiekkojen sisältävän niin Ritari Ässää kuin Smurffejakin :D Vanhempia aarteita edusti myös Donkey Kong JR, Mickey & Donald ja Monkey Kong, jotka ovat elektroniikkapelejä 80-luvun alusta. Noilla minäkin olen penskana pelannut, nyt jokaisesta tosin puuttuu patterit, mutta uskoisin, että kyllä ne vielä toimii. Tai toimi ainakin reilu kymmenen vuotta sitten, sen jälkeen ne on olleet säilössä mun vanhempien varastossa.
Koeda-nukkekotipenaali on siskoni vanha ja minäkin olen sillä lapsena leikkinyt, harmi että muutama osa on hävinnyt. Musta on ihanaa, että noita 80-luvun aarteita on edelleenkin tallessa mun ysärilelujen seassa. Kyselin jokunen kuukausi sitten äidiltä, että onkohan sillä tallessa mun pikkulegoja, nimeä en sattunut juuri silloin muistamaan. Äiti ei ainakaan muistanut niiden olemassa oloa, mutta sieltähän se Belville-setti löytyi ja epäilen, että suurin osa osistakin on tallessa, kun laatikko on teipattu kiinni. En ole laatikkoa uskaltautunut edes avaamaan, se saa odotella siihen asti, että Isla on tarpeeksi iso leikkimään sillä ja Milo ei syö enää kaikkea suuhun sopivaa. Pingviini-kamera on ostettu laivalta, tuli sellaisen pingviinirepun mukana ja kameran lisäksi siellä oli karkkia. Vaikka filmikameralle ei olekaan enää käyttöä, niin halusin sen silti säilöä, koska se oli mulle tosi tärkeä lelu lapsena - valokuvaaminen kiinnosti jo silloinkin :) Muistaako kukaan noiden pienten rakennuksien (kahvipannu ja kirkko) nimeä? Mä en saa millään päähäni :(
Musta oli huikeaa tehdä tutkimusretki omaan lapsuuteen ja leluihin, joilla on leikitty kymmeniä, ehkäpä satoja kertoja. Ihanaa, että äiti oli tärkeimmät lelut säilyttänyt ja nyt ne odottelee meillä, jotta lapset ovat tarpeeksi isoja niillä leikkimään. Onko teillä tallessa vielä leluja lapsuudesta?